Ryhdissä olisi parantamisen varaa. Hartiat ovat jo niin tottuneet arkaan käpertymiseen, että niitä on vaikea saada oikeaoppiseen asentoonsa. Arpiset ja muhkuraiset polvetkin ovat notkolla sisäänpäin aiemman ylipainon vuoksi. Mahtavatkohan ne koskaan toipua. Iho sentään kuroutui paikoilleen, vaikka raskausarvista ei koskaan pääsekään eroon. Raitoja reisissä, raitoja lanteilla, raitoja rinnoissa, enkä ole edes tiikeri. Paksut reidet ja niiden löysän pehmeä sisäpuoli. Ainoa takapuolesta löytyvä muoto on sivusta katsottuna suora viiva. Sen sijaan, että vyötäröltä lantioon ja siitä edelleen reisille muodostuisi kaunis kaari, on vain aaltoa. Jos ei muista jännittää vatsalihaksia, kuin puolityhjä perunasäkki. Jalatkin ovat karvaiset ja nyt on sentään kesä. Ne pitäisi varmaan ajella, vaikka ei mekkoja näin muodottomilla säärillä oikein kehtaakaan käyttää. Mekon kanssa olisi syytä pitää korkokenkiä eikä kaapissa ole kuin avokärkisiä. Niitä ei näin rumilla varpailla voi laittaa julkiselle paikalle.

Lihaksittomat käsivarret jotka muistuttavat kolme kuukautta kaapissa maannutta kurkkua. Olkapäät ovat pyöreät ja olkavarret löysät ja leveät. Ranteet täynnä haalistuneita arpia, jotka jo näin vähällä rusketuksella tuntuvat hyppäävän esille. Revityt kynsinauhat ja töissä katkeilleet keskenään eripituiset kynnet. Tupakasta kellastunut etusormi, jota hävettää pitää näkyvillä. Ja luomia. Aivan joka puolella.

Rinnat surettavat edelleen. Ilman liivejä ne ovat kuin paljon vanhemman naisen. Verrattuna lihomista edeltävään kiinteyteen ja muodokkuuteen ne ovat pienet, tyhjät ja väsyneet. Eikö näin kuuluisi käydä vain lasten hankkimisen jälkeen. Nännikorut toki pelastivat paljon, epämuotoisuuteen ei enää keskity niin kovin kun ne vievät suurimman osan huomiosta. Yksi parhaista tavoista huijata itseään ja muita. Ikään kuin intiimimpi tekohymy. Ei se silti muuta sitä tunnetta, että kumartuessaan kokee olevansa lehmä heiluvine utareineen.

Ja voi tuota naamaa. Univaikeudet ja valvotut yöt ovat piirtyneet juoviksi silmien alle. Kulmat roikkuvat raskaina silmien yllä, tehden niistä entistä pienemmät. Väriltään ehkä miellyttävät, mutta ilmeeltään tympeät ja pistävät. Toinen alaluomikin hieman alempana kuin toinen, tai sitten karsastus on alkanut vaivata. Kulmat ainakin ovat eri muotoiset jo luonnostaan, eikä auta vaikka niitä yrittäisi nyppimällä korjata. Otsasta pystyy lähes lukemaan murheiden määrän ja ohuet huulet sekä suupielet viettävät luonnostaan alaspäin. Samassa linjassa kuin nenän ja poskien välistä löytyvät juonteet, jotka saavat näyttämään kolmekymmentä vuotta vanhemmalta. Kasvojen painopiste tuntuu muutenkin olevan kovin alhaalla. Poskipäitä ei ole, koska posket roikkuvat muutaman sentin liian alhaalla. Murtumisen jäljiltä suhteettoman suureksi muuttunut nenä dominoi kasvoja, saa ne vaikuttamaan paljon maskuliinisemmilta ja kerää kaiken huomion muilta piirteiltä. Näyttää luonnottomalta, että nenä on suuta leveämpi eikä symmetriasta tosiaan ole tässä kuvassa tietoakaan. Laajentuneet ihohuokoset näyttävät kuin mustilta aukoilta punoittavan ihon keskellä. Leuan alla pussi kuin kalkkunalla huolimatta elopainosta. Nämä ovat kasvot, joita tekisi mieli lyödä.

Kaiken kruununa tuo reuhka. Takkuinen, kuiva ja huonokuntoinen. Väritöntä juurikasvua useampi sentti, mikä korostaa omituisen muotoista hiusrajaa entisestään. Mille lie sykkyrälle taas vedetty, kun ei osaa tehdä kauniita kampauksia. Sieltä täältä törröttää kaksihaaraisia, kähäriä hiuksia tai lyhyitä tynkiä, jotka ovat kasvaneet pikkuhiljaa takaisin sen jälkeen kun ne on trikotillomanian pauloissa sijoiltaan nyhdetty. Litteä takaraivo ei sentään enää tänä päivänä ole kalju, mutta siinä harvassa kasvavat hiukset ovat todella huonokuntoisia, mikä houkuttelee repimään nekin pois.

Istun lattialla peilin edessä. Oma rumuuteni itkettää. Voisinpa nähdä itseni, kuten sinä näet minut.