Särkyy kuin lasi vasaralla lyödessä, jäljelle ei jää mitään. Se tapahtuu niin nopeasti. Usko pirstaloituu, toivo tukehtuu ja rakkaus pakenee peloissaan. Imeytyä nyt sillä tavalla pyörteeseen josta ei pääse ulos. Ja miten tahtoisinkaan päästä pois. Kiepun ja pyörin, ihoni irtoaa tässä riepotuksessa. Taivas vaihtaa väriä ja silmissä kipinöi, tahti kiihtyy kiihtymistään eikä päästä otteestaan, repii ja runtelee, nopeammin, niin kovaa että värit sekoittuvat ja voin pahoin, tämä ei lopu. Niele se, niele tämä, kuin vyö kaulan ympärillä ja polvi palleassa. Huuto on äänetön mutta kivun voimakas värinä jo meteliä. Katalan ihana kuurouden houkutus jos se tältä säästäisi.  Kaikista ajoista juuri nyt kun reuna on hyvänpäiväntuttu. Tätä koko suunnitelma pullollaan, takaraivossani ivallista naurua. Siinä olet yksin lattialla ja sylkisin päällesi. Vietävissä kuin hukkuva, opittava uimaan ilman tukea tai kuoltava. Näin ei voi jatkua. Maassa näkyvää himmeää sydänverta, tuosta se kiersi ja kiirehti pakoon. Tahmea lattia ja kuolinkouristukset. Siellä antaa itselleen tekohengitystä, täysin tehotonta. Kosken vaikka se onkin vereslihalla. Silitän ja puristan hieman liian kovaa jotta psykoosi katkeaa. Olen tässä, älä mene minulta piiloon. Tarvitsen sinua, jotta voin jatkaa. En ilman voi välittää. Niin lähellä että olisit kadonnut. Käsi kädessä kotiin jotta tämän voi oppia uudelleen. Älä sinä rakkaus minulta karkaa. Rakastaminen on niin kovin vaikeaa ilman.