Aamun lehteä on enää tänä päivänä mahdotonta lukea ilman silmälaseja, kun toimituksessa painavat tekstin nykyään niin pienikokoiseksi. Mahtaako olla kyse kustannussyistä, mutta harkitsen kyllä tilauksen peruuttamista, kun tällä tavoin tehdään maksaville asiakkaille kiusaa. Tähän pöydällehän minä lasini illalla jätin, mutta nyt niistä ei näy jälkeäkään. En käsitä, kuka ne on taas vienyt; eihän täällä ole kukaan käynyt vierailemassakaan aikoihin. Onkohan joku murtautunut sisään nukkuessani? Naapuruston teinit ovat varmasti löytäneet vara-avaimen pihalta ja tekevät nyt pilaa kustannuksellani. Täytynee siirtää avain uuteen paikkaan samalla, kun käyn kastelemassa tomaatit.

Aamiaishetkeni pilaa kännykän soittoääni - tuo pirullinen kapistus, joka aina metelöi pahimmalla mahdollisella hetkellä enkä saa sitä hiljaiseksi. Sairaalasta soittavat, että olen muka myöhässä sovitusta lääkäriajasta. Miten tuollaisessa asemassa oleva sairaanhoitohenkilökuntakin yrittää huijata, ihan kuin he pitäisivät minua tyhmänä vain siksi, että olen nähnyt useamman kesän kuin he. Tiedän kyllä täysin, etten ole myöhässä, sillä neljästoista elokuuta on tiistaipäivä, eikä tänään ole kuin vasta maanantai ja maanantai on kolmastoista päivä, vaikka toisin yrittävätkin väittää. Seinäkalenterissani se seisoo täysin selvästi. Tytär toi viime jouluna lahjaksi uuden kalenterin, jossa on kuvia lastenlapsistani, mutta otan sen käyttöön vasta ensi vuonna, kun tämä edellinen on käytetty kunnolla loppuun.

Tämä on varmasti lääkäreiden tapa saada vähennettyä jonoja, kun keplottelevat potilasaikojen kanssa. Minä en kuitenkaan astu heidän ilmiselvään ansaansa vaan vaihdan tossut, otan takin päälleni ja lähden heti liikkeelle. Asun onneksi lähes sairaalan vieressä, eikä matkaan mene paljoa aikaa, mutta ne pirulaiset ovat jälleen vaihtaneet sisäänkäyntiä: se on eri ovi jokaisella kerralla, kun täällä käyn, eikä missään ole koskaan ilmoitettu muutoksista. Saavat kai potilaat maksamaan lisää kun myöhästyvät ajoiltaan tästä syystä. Kehtaavatkin. Minä en ainakaan aio maksaa kuin ainoastaan siitä ajasta, jonka saan hoitoa. Yrittäkööt vain, eivät minulta saa millään juonittelulla yhtään enempää rahaa. Kuvittelevat olevansa ovelia, mutta nyt ovatkin tavanneet vertaisensa!

---

Heräsin pahoinvointiin sairaalan sängystä, kaiken lisäksi epämukavissa kiristävissä vaatteissa. Varpaani palelevat, kun en ole pyynnöistä huolimatta saanut tohveleita. Muka jo aiemmilla hoitokerroilla oli ollut puhetta leikkauksesta tänä kyseisenä päivänä, mutta kenen kanssa lienevät puhuneet, koska minun leikkaukseni piti olla vasta kuukausien päästä. Tyttärelle soitin ennen leikkaussaliin päätymistäni, mutta hän ei vastannut. Mahtaakohan olla kiireinen lastensa ja miehensä kanssa, kun nykyään niin harvoin vastaa soittoihini. Jätin vastaajaan viestin, mutta lieköhän kuunnellut sitäkään, kun ei omalle äidille enää riitä aikaa eikä mielenkiintoa. Kaikesta vuosikausien välittämisestä huolimatta kiitoksena on kiittämättömyys. Kävisivät edes joskus kylässä tai pyytäisivät lapsenlikaksi, kyllä minä olen ennenkin lapsia vahtinut ja pärjäisimme poikien kanssa oikein mainiosti.

Kuluu päiviä, eivätkä hoitajat päästä minua lähtemään kotiin. Sairaalan ruoka on kamalaa sotkua, eikä minulla ole enää ystävättäreni Alman tuomia aikakauslehtiäkään lukematta. Alma kävi eilen vierailemassa sairaalassa ja iltapäiväkahvit nauttiessamme katselimme kanttiinin ikkunasta, kuinka kaupunkikyyhkyt söivät niille heiteltyjä vehnäleivänpaloja. Muita ei ole käynyt vierailulla.

Tytär vastasi tänään vihdoin puheluuni, mutta kehtasikin mokoma valehdella, ettei ole vastaanottanut aiempia puheluitani tai viestejäni ja ettei tiennyt minun olevan sairaalassa. En ole kasvattanut valehtelijoita, kyllä edes omalle äidilleen pitäisi totta puhua. Esittihän hän huolestunutta, mutta tässä vaiheessa olisin jo voinut olla hengetön, jos huonosti olisi käynyt. Siinäpä ei sitten olisikaan huoli auttanut pätkän vertaa. Lupasi kyllä tulla hakemaan minut täältä, kun tuo lääkärinä itsensä esitellyt koulupoikanen vaan ymmärtää että olen jo täysin kotiuttamiskuntoinen -  en kuulemma saa lähteä sairaalasta ilman saattajaa. On se nyt kumma, kun aikuista ihmistä pitää alkaa holhota kuin pientä lasta. Onhan tässä ennenkin pärjätty oikein mainiosti ilman, että kaikenmaailman tuntemattomia ihmisiä hössöttää vieressä.

---

Väittävät, etten voi olla enää kotona. Tytär puhuu avustetusta asumisesta yhtenä vaihtoehtona, mutta taitaa vain haluta tällaisen rasitteen pois omalta kontoltaan ja pistää oman äitinsä hoitokotiin suljettujen ovien taakse. Sydämetön siitä on tullut. Muka pitäisi jättää oma koti, siihen minä en kyllä suostu! Kerrankos sitä ihmisellä voi unohtua hellan levy päälle iltakahvin keittämisen jälkeen. Oli vain huonoa tuuria, että joku oli nostanut postit hellan päälle niin, että sanomalehdet syttyivät palamaan. Onko pieni vahinko muka mikään peruste häätää toista ihmistä kotoaan, kun ei kenellekään edes käynyt mitään: tässä sitä edelleen ollaan täysissä sielun ja ruumiin voimissa!

--- 

Olen pakannut valokuvat mukaan kasseihini, niitä en kyllä aio jättää kenellekään näpelöitäviksi. Ties mitä ne naapuruston teinitkin keksisivät, tuhoaisivat vielä kaikki. Pihaan kaartaa vävypoikani auto, mutta ulos astuu jokin vieras heitukka tyttäreni lasten kanssa. Ei oma tyttäreni näköjään enää edes sen vertaa äidistään välitä, että tulisi itse paikan päälle seuraamaan, kuinka vihdoin sai tahtonsa läpi ja minut häädettyä juuriltani. Kierrän pihamaan vielä kerran. Takapihalle tomaatti-istutusteni tilalle on ilmestynyt metrinkorkuista rikkaruohoa ja villiheinää, joka on jo levinnyt lähes koko pihaan. Eilenhän minä viimeksi tomaattini kastelin, joten joku on ne käynyt viemässä. Kyllä nyt ovat menneet käytännön pilat liian pitkälle. Aikakin lähteä, ehkä vanha mökkini saa vihdoin olla rauhassa häiriköiltä.